BURNT OUT ENDS OF SMOKY DAYS

Andrew Lloyd Webber - Memory

Musikaalimusiikkia, vaihteeksi.

Oon ihan älyttömän väsynyt. Viimisen kuukauden huonosti nukutut yöt alkaa näkyä mun hereilläpysymisessäni. Koulussakin puheeni on varsin tyylikästä, oon ehdottanut sanakoetta sunnuntaille, unohtanut kysymyksen johon olin juuri kertomassa vastausta ja muuten vain osoittanut nerokkuuttani selittämällä vaikka siitä että Uusi-Seelanti kuuluu Australiaan. Vois yrittää pystyä nukkumaan yli kuus tuntia, huoh. On myös ylettömän hauskaa nähdä joka toinen yö unta esimerkiksi viime kesästä. Tosin yhtenä yönä näin unta jossa pakenin tuon eksäni äidin kanssa ufoja heidän vaatekaapistaan löytyneellä pommisuojajeepillä ja olin loppujen lopuksi hänen äitinsä lisäksi ainut hengissä selvinnyt ihminen... Alitajunta, mitä hittoa?

Ajattelen-kaikkea-muuta-paitsi-eroani -tyyli on saanut mut myös esimerkiksi tutustumaan riippumattojen historiaan ja oikeasti kiinnostumaan asiasta. Tahtoisin hankkia sellaisen sängykseni vielä joskus. Se olisi niin helppoa ottaa mukaan myös mihin päin maailmaa tahansa, sillä suuria suunnitelmianihan ovat esimerkiksi vapaaehtoistyöhön lähtö keskelle Afrikkaa ja reilausreissu johonkin kuuseen. Tulevaisuudessa taidan elää pelkillä nuudeleilla, sillä mun pitäis pystyä ostamaan mahdollisimman nopeasti omilleni muutettuani myös piano. Sähköpiano tulisi halvemmaksi, mutta ei se olisi sama asia. Taidan oikeasti mennä nukkumaan.

Ihan totaalisesti mihinkään liittymättä, jos uskonnonkokeen aiheena on buddhalaisuus ja hindulaisuus, onko se kaikkein hyödyllisin asia kysyttäväksi oikeasti se kuvatekstissä kerrottu selitys sanalle Avalokiteshvara?

ALONE AGAIN, NATURALLY

Oon ollu nyt kuukauden virallisesti sinkku. Näihin kolmeenkymmeneen(yhteen?) päivään on sisältynyt paljonkin kaikenlaista, esimerkiksi useiden litrojen jäätelö- ja suklaayliannostus, siitä seurannut epälooginen laihtuminen, yksitoikkoinen angstisoittolista, entistä epäloogisemmat mielialavaihdokset ja tietystikin itkemistä galtsublogiin.

Hetkinä, joina en ole ollut 100% ahdistunut, on tapahtunut kuitenkin kaikkea hienoa. Koulujutuista sen verran, että olin syysloman jälkeiset kaksi viikkoa TETissä musiikkiopiston kirjastossa. Järjestelin orkesteripartituureja, roudasin soittimia ympäri taloa ja toimin yleisenä juoksupoikana keskellä ihan mahtavaa työympäristöä. Paikka on täynnä todella mukavia ihmisiä ja kaikki moikkailivat mulle ihan ensimmäisestä päivästä alkaen. Eilen taas sain valmiiksi maailman rasittavimman äikäntyön. Tehtäväni oli lukea Häräntappoase, kirjoittaa kirjasta tarkka juoniselostus, lukupäiväkirja omista pohdinnoistani, kirjailijan pienoiselämäkerta ja kirja-arvostelu lehteen. Lopullisen kahdenkymmenenkahden sivun mittansa lätyskä saavutti eilen, yllättäen päivää ennen deadlinea.

 

Seurustelemattomuudestani aiheutunut järkevän tekemisen puute on myös tuottanut hedelmää. Lauantaita meillä viettänyt frendini kertoi, että mulla on ihan samanlainen ilme kuin O.C:n Sethillä, mikä sai meidät kuluttamaan seuraavat kolme tuntia tehden tätä kollaasia. Mut aika tyylikäs, eh?

David Bowie - Changes

Kävin parturissakin ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Yllättäen mulla ei ollut mitään käryä mitä tahtoisin, mutta onneksi parturini tuntee mut tarpeeksi hyvin keksiäkseen jotain. En varmaan ole laittanut mihinkään pahemmin kuvia vanhoista hiuksistani, mutta nehän tosiaan olivat toiselta puolelta aivan lyhyet ja toiselta puolelta solisluille ulottuva kiharapilvi. Sitä sitten suoristellessa... Eksäni oli yksi niistä harvoista jotka pitivät luonnonkiharoistani. Tämän vuoksi hiusten lyheneminen toi mukanaan pikku morkkiksen; entä jos kaikki mahdollisuuteni palata yhteen hänen kanssaan katosivat? Viiden minuutin päästä tosin tulin ajatelleeksi, että jos vuoden mittainen suhteemme olisi perustunut sille, että hän tykkäsi kiharoistani, olisin mieluummin sitten vaikka loppuikäni sinkku. (Mulle tosin kerrottiin että näytän ihan siltä t.A.T.u:n "lesbomman näköiseltä laulajalta" näillä hiuksilla enkä vieläkään ole ihan varma, miten se olisi pitänyt ottaa.)


Gilbert O'Sullivan - Alone Again

Ikävöin mä sitä joka päivä ja tarkastan iltasin kännykkäni siltä varalta että se olisi yrittänyt soittaa, vaikka miksipä olisi. Oudointa erossa olemisessa tosiaan on se, ettei me enää puhuta toisillemme. Ehkä me vielä palataan yhteen, jos/kun molemmat sen kokee mahdolliseksi ja haluaa toisensa. Oon edelleen katkera, mutta vähitellen alkanut ymmärtää, miksi tässä piti käydä näin.

Olin unohtanu sen tyypin joka olin viime vuonna tähän aikaan. Sillon nauroin paljon, näytin ihan kivalta ja mulla oli energiaa kaikkeen. Millainen sitten oon ollut koko syksyn? Noh, aika täys vastakohta. Tajusin, ettei mun kuuluis olla. Ja ettei se, että itken illat yksinäni muuta mun ja entiseni välejä millään tavalla. Toivon, että se keksii mitä haluaa ja saa sen. Sillä välin mä teen jotain niinkin itsekästä kuin keskityn tekemään just niitä juttuja mitä mä tahdon. Katson Sinkkuelämää ja Frendejä suklaalevy toisessa ja teekuppi toisessa kädessä, soitan paljon ja kuuntelen erittäin huonoa musaa pomppiessani ympäri taloa. Sillä sellanen mä satun olemaan. Ja, mikä itsekkäintä, tykkään itsestäni tällasena.

 

MAYBE THEY'LL LEAVE YOU ALONE BUT NOT ME

MITÄ PITÄISI TEHDÄ

- Äikän kirjailijakansio

 

MITÄ OLEN TEHNYT

- Käynyt läpi koko Varustelekan sivuston tarjonnan

- Kuunnellut alusta loppuun tämän
- Siivonnut vaatekaappini ja huoneeni
(en tosin vieläkään pystynyt siirtämään sitä laukkua jonka alle liiskasin hämähäkin viikko sitten)
- Täyttänyt Jack Daniel's -purkin vihreällä teellä
- Opetellut soittamaan joululauluja pianolla
- Poistanut kaikki blogimerkintäni ja kirjoittanut tämän. Oh so important.

Ai niin, päivitin myös näytönohjaimeni ja söin loput suklaani.
Onneks sitäkään ei olis ehtiny hoitaa koskaan muulloin.